”Ruualla näytän, että rakastan”

Näyttelijä Sari Puumalainen, 54, kurkistaa täpötäyteen jääkaappiinsa pientalossa Pohjois-Helsingissä.

– Kyllä huomaa, että minulla oli viikko sitten ensi-ilta. On ollut niin kiire, että lähinnä muut ihmiset – puolisoni Risto ja tyttäreni Siiri – ovat täyttäneet tätä kaappia, Sari sanoo ja nauraa.

Ensi-ilta oli menestyksekäs. Sari on niittänyt kehuja Kansallisteatterin tuoreen Jotuni-näytelmän pääosasta. Myös yksityiselämän osatekijät ovat kohdillaan. Pitkäaikainen puoliso, näyttelijä Risto Kaskilahti, 62, voi tällä hetkellä hyvin. Vaihteeksi saman katon alle on saatu myös tytär Siiri, 24, joka on toistaiseksi Suomessa asuttuaan ja työskenneltyään kaksi ja puoli vuotta Irlannissa.

– Jääkaappimme sisällöstä varmasti näkyy se, että juuri nyt olemme kolmen aikuisen kaikkiruokaisen sekasyöjän kotitalous, Sari määrittelee.

Hän arvelee myös, että jääkaapista voi päätellä hänen olevan sekä perheen pääkokki että intohimoinen ruokaihminen.

– Vain makaronilaatikon Risto tekee paremmin kuin minä, Sari paljastaa.

Kylmässä piilee astioita, joihin on huolellisesti säilötty Sarin kokkaamien ruokien tähteitä. Hävikistä hän ei pidä.

– Vähintäänkin viikonloppuisin, kun myös toinen tyttäremme Saara siippoineen tulee kylään, herkutellaan pitkän kaavan mukaan, Sari kertoo viitaten perheen 27-vuotiaaseen esikoiseen ja hänen puolisoonsa, näyttelijä Jon-Jon Geiteliin.

– Silloin kenelläkään ei ole kiire pois pöydästä. Ruuasta nauttiminen yhdessä tuottaa minulle valtavasti iloa.

”Ruuanlaiton lomassa saatan vähän napostella keittiössä”, Sari paljastaa. Kuva: Panu Pälviä

Ruoka on rakkautta

Tunnelma Sarin ja Riston kodissa on lämmin. Yhdessä syöminen liittyy siihen olennaisesti.

– Kun tytöt olivat pieniä, söimme aina yhteisen aterian kello puoli viisi. Se poikkesi lapsuudenkotini perinteistä, mutta oli minulle tosi tärkeää. Ruualla näytän, että rakastan, Sari sanoo.

Pelkkää idylliä perheateriat eivät kuitenkaan aina olleet.

– Sitkeällä erilaisten raaka-aineiden kokeiluilla ja maistattamisella saimme kasvatettua molemmista tytöistä kaikkiruokaisia kulinaristeja. Se oli pitkä tie, ei itsestäänselvyys. Jossain vaiheessa lapsuutta he eivät olisi halunneet syödä muuta kuin spagettia ja kastiketta, Sari muistelee.

– Nykyään he kokkaavat meille aina isän- tai äitienpäivänä. On ihana istua ja katsella sitä touhua.

Tyttöjen aikuistuttua jokunen vuosi sitten Sari alkoi miettiä, voisiko arjen ruokarituaalia vähän rentouttaa.

– Julistin Ristolle, että nyt, kun olemme kaksin, aletaan wolttaamaan enemmän. Kävi ilmi, ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan.

Aika usein perhe käy myös ravintoloissa syömässä. Eineksiin sen sijaan turvaudutaan vain äärimmäisessä hädässä.

– Yleensä minä käyn tekemässä ruokaostokset autolla lähikaupasta, Sari sanoo.

”

Makkarakastikkeeni sai Riston melkein kyyneliin.

– Eilen tein puolison pyynnöstä makkarakastiketta. Se oli kuulemma niin hyvää, että sai Riston melkein kyyneliin.

Viikonloppuisin ja juhliin Sari keskittyy tekemään sitä, mistä todella nauttii: laittamaan monen ruokalajin aterioita, kokeilemaan, maistelemaan ja tunnelmoimaan.

– Saatan kokata tuntikausia. Olen innostunut erityisesti satokausiruuista. En malta odottaa, että syksyn kylmetessä pääsen tekemään kunnon stroganoffia, Sari suunnittelee.

Videolla Sari kertoo, mikä keittiöväline on häneltä kielletty ja mikä hassu sattumus siihen liittyy:

Parhaat onnistumiset päätyvät rakkaaseen, yli kahdenkymmenen vuoden ikäiseen reseptikirjaan, jonka Sari kaivaa ylpeänä esiin kirjahyllystä.

– Lisään tänne uusia reseptejä hyvin valikoiden. Rima nousee vuosi vuodelta, hän sanoo.

– Koska olen hedonisti ja nautiskelija, en laske kaloreita. Siihen kuitenkin pyrin, että syömisen peruspilarit ovat kunnossa. Kasviksia rakastan. Parhaimmillaan ruoka on sekä terveellistä että hyvää.

Ravintolassa syödessä Sari himoitsee enemmänkin kahta alkupalaa kuin jälkiruokaa aterian päätteeksi.

– En ole sokerihiiri. Enkä suoraan sanoen kummoinenkaan leipoja. Kokatessa voi olla suurpiirteinen, leipoessa ei. Se on tarkkaa kemiaa.

Nälkäkiukku voi yllättää

Eräs tietty ruokaohjelma on vienyt Sari Puumalaisen sydämen.

– MasterChef Australiaa ei voita mikään! Pidän sen rentoudesta, kannustavasta fiiliksestä, erikoisista raaka-aineista ja ihmisten hienoista kasvutarinoista. Ristokin tykkää ohjelmasta kovasti ja on oppinut siitä niin paljon, että hänestä on sukeutunut mainio apukokki, Sari paljastaa.

”

Jos verensokerini laskee liikaa, minusta voi tulla kerrassaan hirveä ämmä.

– Vähitellen olen antanut Ristolle yhä enemmän tilaa tulla keittiöön. Laitamme safkaa myös kimpassa, hän sanoo.

– Olen mestari suunnittelemaan ateriat ennakkoon, viimeistelyä vaille valmiiksi. Se helpottaa esimerkiksi vieraiden kestittämistä. Toisaalta saatan vain katsahtaa jääkaapin sisältöä ja päättää lennossa, mitä näistä syntyy. Keittiössä pitää olla tilaa improvisoida.

Vuosien varrella Risto on oppinut, että puolison mieliala on tiivisti sidoksissa ruokarytmiin.

– Jos verensokerini laskee liikaa, minusta voi tulla kerrassaan hirveä ämmä, Sari puuskahtaa.

– Silloin Risto ja tytöt suosittelevat minulle lempeästi jonkinmoista välipalaa. Ristolla puolestaan ei ole koskaan varsinaista nälkäkiukkua, siihen hän on liian kiltti.

Ostereita New Yorkissa

Välillä Sari ja Risto hifistelevät kokkaamisesta innostuneiden ystäväpariskuntien kanssa.

Kolmen pariskunnan porukka AVMI (eli: Arvostele V…uuksiltas Mun Illallinen) on kokoontunut jo kahdentoista vuoden ajan määräajoin jonkun kotiin. Yksi pariskunta tekee alkuruuan, toinen pääruuan ja kolmas jälkiruuan.

Sarista löytyy myös ruokahifistelijää. ”Olen mestari suunnittelemaan ateriat ennakkoon. Toisaalta keittiössä pitää olla tilaa myös improvisoida.” Kuva: Panu Pälviä

Vähitellen ruuasta on kuitenkin tullut arvostelua tärkeämpää.

– Huomasimme, että arvostelupuoli tuo iltaan vähän jännitteistä kilpailullisuutta. Siksi olemme pikkuhiljaa luopuneet siitä. Nimi on pysynyt, mutta syömisessä on menty yhä enemmän nautiskelun suuntaan, Sari sanoo.

Toisen porukan kanssa puolestaan tehdään joululaatikot.

– Kokoonnumme neljän hengen porukalla ennen pyhiä ja teemme laatikot alusta asti itse juoden samalla samppanjaa ja jutellen. Ei siksi, että itse tekeminen olisi velvollisuus, vaan siksi, että se on hauskaa.

Myös matkoilla syöminen on tärkeä osa reissukokemusta. Sari on ennakkoluuloton maistelija.

– Melkein itkettää, kun muistelen vaikkapa Kroatian-reissulla syömääni simpukkapastaa valkoviinin kera. Tai New Yorkissa, Grand Central Oyster Barissa, nautittuja ostereita. Juhlimme sillä reissulla aikoinaan 40-vuotissynttäreitäni ja muistan, että osterit olivat aivan ihania!

”Esikoistyttäreni on ilmoittanut, että jonakin päivänä hän haluaa perinnöksi itse kokoamani reseptikirjan.” Kuva: Panu Pälviä