Siirry sisältöön

Woody Allen

Wikipediasta
Woody Allen
Woody Allen Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2016.
Woody Allen Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt30. marraskuuta 1935 (ikä 90)
Bronx, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
ohjaaja
käsikirjoittaja
koomikko
Ohjaaja
Aktiivisena 1950–
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Parhaan elokuvan Oscar
1978 Annie Hall
Alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar
1978 Annie Hall
1987 Hannah ja sisaret
2012 Midnight in Paris
Aiheesta muualla
www.woodyallen.com
IMDb
Elonet

Woody Allen (synt. Allen Stewart Konigsberg; s. 30. marraskuuta 1935 Bronx, New York, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja koomikko.

Allen on ohjannut ja käsikirjoittanut niin komedioita kuin vakavia draamojakin. Allen on voittanut neljä Oscar-palkintoa, joista yksi parhaasta ohjauksesta ja kolme parhaasta käsikirjoituksesta. Hänen tunnetuimpia ja palkituimpia elokuviaan ovat esimerkiksi Annie Hall, Manhattan, Hannah ja sisaret, Luotisade Broadwaylla, Match Point ja Midnight in Paris.

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Allen lukion viimeisellä luokalla vuonna 1953.

Allenin isä Martin Konigsberg ja äiti Nettie o.s. Cherry olivat Euroopasta tulleiden juutalaissiirtolaisten jälkeläisiä. He kuuluivat alempaan keskiluokkaan. Vaikka perhe asui Flatbushissa Brooklynissa, Allen syntyi Bronxissa, koska siellä oli paremmat sairaalat kuin Brooklynissa. Allenin viralliseksi syntymäpäiväksi merkittiin 1. joulukuuta 1935, mutta hän on itse kertonut, että todellisuudessa hän syntyi marraskuun viimeisenä päivänä, ja vanhemmat halusivat poikansa syntymäpäiväksi kuukauden ensimmäisen päivän. Allenin pikkusisko Ellen (Letty) syntyi vuonna 1943.[2]

Allen on pitänyt urheilusta jo lapsuudestaan asti. Hän pelasi nuorena baseballia sekä voitti palkintoja koulukilpailuissa pikajuoksussa.[2]

High schoolin aikoinaan Allen esiintyi taikurina. Hän otti käyttöön taiteilijanimensä Woody Allen 17-vuotiaana alettuaan lähetellä vitsejään sanomalehtiin, joiden kolumneissa niitä myös julkaistiin. Sukunimeksi hän otti oikean etunimensä ja etunimeksi Woody, koska se oli sopivan lyhyt ja koominen. Joidenkin Allenin ystävien sekä vanhojen artikkelien ja kirjojen mukaan etunimi olisi ollut alun perin Heywood, ja Allen myöhemmin itsekin joskus esitteli itsensä lavalla Heywoodina.[2]

Televisio, lavakomiikka ja sarjakuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allen aloitti vuonna 1953 elokuvaopinnot New Yorkin yliopistossa. Hän keskeytti opintonsa pian ja alkoi kirjoittaa 20 dollarin viikkopalkalla materiaalia koomikko David Alberille. Kaksi vuotta myöhemmin Allen pääsi kirjoittamaan komediaa televisioon Your Show of Shows -ohjelmaan. Sen ohella hän kirjoitti materiaalia Pat Boonelle. Allen sai viiden vuoden mittaisen televisiokirjoittajan uransa aikana Emmy-ehdokkuuden.[3]

Woody Allen Johnny Carsonin vieraana The Tonight Show'ssa vuonna 1964.

Jätettyään televisiokirjoittamisen Allen ryhtyi esiintymään stand up-koomikkona New Yorkissa. Hänen maineensa kasvoi, ja hän pääsi television keskusteluohjelmiin sekä julkaisi vuonna 1964 komedia-albumin.[3]

Allen teki viimeisen stand-up-esiintymisensä vuoden 1972 lopussa. Hän käytti kuitenkin vanhojen esitystensä vitsejä myöhemmissä elokuvissaan. Allen lopetti samalla komedialevyjen julkaisemisen kolmen albumin jälkeen sekä vähensi televisioesiintymisiään.[4]

Sarjakuvapiirtäjä Stuart Hample aloitti vuonna 1976 sanomalehtisarjakuvan, jonka pääosassa oli Woody Allenin elokuva- ja koomikkopersoona. Allen osallistui sarjakuvan ideointiin. Inside Woody Allen -sarjakuvaa julkaistiin kahdeksan vuoden ajan 200 lehdessä ja 60 maassa.[4]

Elokuvaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset komediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allenin ensimmäinen elokuvatyö oli kirjoittajana ja näyttelijänä Clive Donnerin ohjaamassa elokuvassa What’s New, Pussycat? (1965). Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli What’s Up, Tiger Lily? (1966). Seuraavana vuonna hän esiintyi James Bond -parodiassa Casino Royale. Samana vuonna Allenin näytelmä Don’t Drink the Water esitettiin Broadwaylla. Vuonna 1969 Allen ohjasi kaksi lyhytelokuvaa CBS:lle.[3]

Allenin ensimmäinen menestyselokuva on Ota rahat ja juokse (1969), jossa hän ohjasi, kirjoitti ja näytteli. Myös Bananas – minä ja vallankumous (1971) ja Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (1972) kasvattivat hänen mainettaan komediaelokuvantekijänä.[3]

Futuristinen komedia Unikeko (1973) on Allenin ensimmäinen elokuva, jonka naispääosassa on Diane Keaton. Elokuva oli vuoden 16. tuottoisin Yhdysvalloissa, ja se sai paljon yleisöä myös Euroopassa. Venäjälle sijoittuva Sota ja rakkaus eli älkää ampuko Napoleonia (1975) on Allenin viimeinen komedia ennen vakavampia elokuvia. Allen itse kutsui sitä hauskimmaksi varhaisista komedioistaan.[4]

Annie Hallin jälkeinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilökohtainen ja älyllinen komedia Annie Hall (1977) voitti neljä Oscaria, joista Allen itse voitti kaksi: parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.[3][1] Sitä seurasi Ingmar Bergman -vaikutteinen draama Sisäkuvia (1978).[3]

Manhattan (1979) on omaelämäkerrallinen oodi New Yorkille, ja sekin sai ylistävät arvostelut. Muistelmia – Stardust Memories (1980) kuvaa elokuvantekijän kamppailua komediaa haluavan yleisön toiveiden sekä omien vakavampien tavoitteidensa välillä. Kesäyön seksikomedia (1982) on jälleen Bergman-vaikutteinen. Zelig (1983) yhdistelee uutta filmimateriaalia vanhoihin uutiskuviin.[3]

Allen jatkoi komedialla elokuvissa Broadway Danny Rose (1984) ja Kairon purppuraruusu (1985). Hannah ja sisaret (1986) toi Allenille Oscarin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Radio Days (1987) on jälleen komediallinen elokuva, mutta sen jälkeen Allen teki jälleen kaksi Bergman-vaikutteista elokuvaa. Niitä seurannut Rikoksia ja rikkomuksia (1989) sai kolme Oscar-ehdokkuutta.[3]

1990-luvun alussa Allen teki elokuvatrendeistä välittämättä paljon pienen budjetin elokuvia uskolliselle yleisölleen. Suuremmalla budjetilla tehty komedia Luotisade Broadwaylla (1994) sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja Rakkauden jumalatar (1995) sai kaksi ehdokkuutta.[3] Luotisade Broadwaylla on ensimmäinen Allenin elokuva, jonka tuotti tuotantoyhtiö Sweetland Films. Sen varatoimitusjohtaja on Allenin sisko Letty Aronson, joka on toiminut sittemmin usean Allenin elokuvan tuottajana.[5]

Vuonna 1996 Allen julkaisi ensimmäisen komediamusikaalinsa Kaikki sanovat I Love You. Se menestyi vielä hyvin, mutta Harry pala palalta (1997) ja Celebrity (1998) saivat vaihtelevia arvosteluja. Niiden jälkeen Allen ohjasi liudan kepeähköjä elokuvia, kuten draaman Sweet and Lowdown (1999). Tehtyään sopimuksen DreamWorks Picturesin kanssa Allen teki komedian Keksejä ja konnia (2000).[3]

Siirtyminen Eurooppaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Allen soittamassa klarinettia yhtyeensä kanssa Ranskassa vuonna 2003.

Tehtyään vielä muutaman komedian Yhdysvalloissa Allen siirtyi kuvaamaan Eurooppaan ja ohjasi seuraavan elokuvansa Match Point (2005) Britanniassa. Monet pitivät tätä elokuvaa yhtenä Allenin parhaista vuosiin, ja Allen sai siitä parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden. Elokuvan pääosan esittäjä Scarlett Johansson näytteli myös Allenin seuraavissa elokuvissa Scoop (2006) ja Vicky Cristina Barcelona (2008), joiden välissä Allen teki elokuvan Cassandra’s Dream (2007). Midnight in Paris (2011) on Pariisiin sijoittuva aikamatkafantasia, joka sai innostuneen vastaanoton ja toi Allenille kaksi Oscar-ehdokkuutta, joista hän voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon.[3]

Allen jatkoi Euroopan suurkaupunkien kuvaamista elokuvassa To Rome with Love (2012). Osittain italiankielinen elokuva on Allenin omista elokuvista viimeinen, jossa hän itse näyttelee merkittävässä osassa.[6]

Allen palasi Yhdysvaltoihin San Franciscoon kuvaamaan elokuvaa Blue Jasmine (2013), joka käsittelee nykyajan luokkakysymyksiä. Tästä elokuvasta Allen sai jo 16:nnen parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuutensa. Sitä seurasi Eurooppaan sijoittuva romanttinen farssi Magic in the Moonlight (2014). Komediallinen trilleri Irrational Man (2015) sijoittuu yhdysvaltalaiseen yliopistokaupunkiin. Los Angelesiin sijoittuva Café Society (2016) on Allenin ensimmäinen digitaalisena kuvattu elokuva. Wonder Wheel (2017) sijoittuu 1950-luvun New Yorkiin.[1]

Vuonna 2016 Allen kirjoitti, ohjasi ja näytteli Amazonin televisiosarjassa Crisis in Six Scenes.[1]

2020-luvulla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmen vuosikymmenen takainen hyväksikäyttösyytös vei 2020-luvulla Allenin maineen, ja hänestä tuli yhdysvaltalaisessa elokuvateollisuudessa persona non grata. Yhdysvaltalaiset tähtinäyttelijät eivät enää uskaltautuneet mukaan Allenin elokuviin, ja hänen elokuviensa katsojaluvut romahtivat. Suomessa hänen uusimpia elokuviaan ei enää ole tuotu elokuvateattereihin, mutta esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa ne ovat edelleen suosittuja. Rifkin’s Festivalin (2020) Allen ohjasi Espanjassa espanjalaisten ja ranskalaisten näyttelijöiden kanssa. Coup de chance (2023) on Allenin ensimmäinen ranskankielinen elokuva.[7]

Allen on suunnitellut kuvaavansa seuraavan elokuvansa Madridissa Espanjassa. Hän sai vuonna 2025 elokuvalle jo rahoitusta Madridin aluehallinnolta. Tämä olisi kolmas Allenin Espanjassa kuvaama elokuva.[8]

Elokuvien teemat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allenin tunnetuimmat elokuvat ovat katkeransuloisia komedioita, joissa on slapstickia sekä parodisia ja absurdeja elementtejä. Allen on tehnyt myös synkempiä draamaelokuvia, joissa on vaikutteita Ingmar Bergmanilta.[1]

Allenin elokuville on tyypillistä, että hänen esittämänsä hahmo on hiukan neuroottinen ja toisinaan puhuu suoraan kameralle. Brooklynistä kotoisin olevan amerikanjuutalaisen Allenin useimmat elokuvat sijoittuvat New Yorkiin ja Manhattanille. Juutalaisuuden vaikutus hänen taiteeseensa on ilmeinen.[1]

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allen on voittanut neljä Oscar-palkintoa: vuonna 1977 elokuvasta Annie Hall parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, vuonna 1986 elokuvasta Hannah ja sisaret parhaasta käsikirjoituksesta ja vuonna 2011 Midnight in Parisista parhaasta käsikirjoituksesta. Ehdokkaana hän on ollut 24 kertaa, joista kerran näyttelijänä, seitsemän kertaa ohjaajana ja 16 kertaa alkuperäiskäsikirjoituksen kirjoittajana.[9]

Kirjailijanura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allen on kirjoittanut useita kirjoja. Hänen ensimmäiset kirjansa sisälsivät novelleja ja esseitä, ja vuonna 2020 hän julkaisi muistelmansa. Vuonna 2025 Allen julkaisi ensimmäisen romaaninsa, What’s with Baum?, joka kertoo keski-ikäisestä kirjailijasta.[10]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Allen vaimonsa Soon Yi Previnin kanssa vuonna 2009.

Allen on ollut kolmesti naimisissa. Hänen kaksi ensimmäistä vaimoaan olivat Harlene Rosen (naimisissa 1956–1957) ja Louise Lasser (1966–1970).[11] Kolmannen liittonsa Allen solmi korealaissyntyisen Soon-Yi Previnin kanssa. Previn on Allenin seurustelukumppanin, näyttelijä Mia Farrow’n adoptiotytär. Suhde oli alkanut vuonna 1992 Allenin ja Farrow'n vielä seurustellessa, kun Previn oli collegessa.[12] Suhde paljastui, kun Farrow löysi Allenin Previnistä ottamat alastonkuvat Allenin kodista nenäliinapakkauksen alta. Farrow uskoo Allenin jättäneen kuvat helposti löydettäväksi, mutta Allen kiistää tämän.[13] Allen ja Previn menivät naimisiin vuonna 1997, ja heillä on kaksi adoptoitua lasta.[12]

Allenilla ja Mia Farrow’lla on yhteinen poika Satchel (nykyisin Ronan).[14]

Hyväksikäyttösyytökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mia Farrow’n ja Woody Allenin adoptiotytär Dylan Farrow on syyttänyt Allenia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen mukaansa Allen kosketteli hänen sukuelimiään Farrow’n kodin ullakolla elokuussa 1992, kun tyttö oli 7-vuotias. Mia Farrow’n lapsenvahti Alison Stickland kertoi lisäksi nähneensä seuraavana päivänä Allenin polvistuneena ja kasvot Dylanin sylissä.[15][16] Allenin mukaan huoneessa oli ollut muitakin aikuisia ihmisiä, ja hän oli vain nojannut Dylanin syliä vasten istuessaan lattialla.[17]

Mia Farrow oli vakuuttunut hyväksikäytön tapahtumisesta, mutta lastenlääkäri ei löytänyt sellaisesta fyysisiä merkkejä. Allen nosti oikeusjutun, jossa hän vaati pariskunnan lasten huoltajuutta, koska Farrow on henkisesti epävakaa. Hyväksikäyttösyytöksiä hän kutsui Farrow’n suorittamaksi lastensa manipulaatioksi ja kostoksi Allenin salasuhteesta. Samalla hyväksikäyttösyytökset ja Allenin suhde Soon-Yi Previniin tulivat julkisiksi.[15]

Allen oli aiemmin käynyt terapiassa koskien syytöksiä sopimattomasta käytöksestä Dylania kohtaan.[18] Psykiatri oli pitänyt Allenin suhdetta tuolloin 5-vuotiaaseen Dylaniin sopimattoman intensiivisenä, mutta todennut myös, ettei pitänyt sitä seksuaalisena.[19]

Syytteitä hyväksikäytöstä ei koskaan nostettu, ja Allenin mukaan viranomaiset totesivat jutun perättömäksi. Allenin ura on kärsinyt syytösten tuomasta kielteisestä julkisuudesta.[20]

Harrastukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allen tunnetaan innokkaana jazzmusiikin harrastajana ja klarinetinsoittajana.[21]

Elokuvissaan sitaatteja viljelevä Allen on maininnut lukevansa klassikkokirjallisuutta velvollisuudentunnosta: ”Luen [kirjallisuutta] velvollisuudesta, en nautinnokseni. Nautinto minulle on olut ja futisottelu.”[22]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Getting Even (1971), julkaistu suomeksi teoksessa Parhaat (1979)
  • Without Feathers (1975), julkaistu suomeksi teoksessa Parhaat (1979)
  • Sivuvaikutuksia (Side Effects, 1980)
  • Pelkkää anarkiaa. Alkuteos Mere Anarchy (2007). Suomentanut Seppo Loponen. Tammi, Helsinki 2007. ISBN 978-951-31-3956-8
  • The Insanity Defense (2007)
  • Apropos of Nothing (muistelmat, 2020) ISBN 978-195-162-734-8
  • Zero Gravity (2022)
  • What's With Baum? (2025)

Muita suomeksi käännettyjä teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Omin sanoin: Keskustelu Stig Björkmanin kanssa. Alkuteos Woody Allen on Woody Allen: In Conversation with Stig Björkman (2005). Suomentaneet Tyyne Pennanen ja Sini Saaritsa. Schildt, Espoo 2005. Julkaistu myös sarjassa Directors on Directors. ISBN 951-50-1447-6

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • McGilligan, Patrick: Woody Allen: A Travesty of a Mockery of a Sham. Harper Collins, 2025. ISBN 978-0-06-294135-0

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Michael Barson: Woody Allen (American actor and director) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.3.2020.
  2. ↑ a b c McGilligan 2025, luku ”Chapter 1.”
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Jason Ankeny: Woody Allen biography AllMovie. Viitattu 6.3.2020.
  4. ↑ a b c McGilligan 2025, luku ”Chapter 5.”
  5. ↑ McGilligan 2025, luku ”Chapter 1.”
  6. ↑ McGilligan 2025, luku ”Chapter 12.”
  7. ↑ Kalle Kinnunen: Woody Allenin, 89, laadukasta uutuutta ei uskallettu tuoda teattereihin Suomenkuvalehti.fi. 12.1.2025. Viitattu 12.1.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Elsa Keslassy: Woody Allen Looks to Make Next Film in Madrid After Securing Regional Financing Variety. 31.10.2025. Viitattu 9.12.2025.
  9. ↑ Woody Allen Academy Awards Database. Viitattu 6.3.2020.
  10. ↑ Ella Creamer: Woody Allen to publish his first novel The Guardian. 17.7.2025. Viitattu 5.11.2025.
  11. ↑ Cara Lynn Shultz: Exploring The Life And Relationships Of Woody Allen: A Focus On His Spouses People. 5.11.2025. Viitattu 5.11.2025.
  12. ↑ a b Rebecca Aizin: Who Is Woody Allen’s Wife, ​​Soon-Yi Previn? What to Know About Their Controversial Relationship People. 26.4.2024. Viitattu 4.11.2025.
  13. ↑ McGilligan 2025, luku ”Chapter 8.”
  14. ↑ Hadley Freeman: Moses Farrow: ‘I’d be very happy to take my father’s surname’ The Guardian. 11.12.2020. Viitattu 4.11.2025.
  15. ↑ a b McGilligan 2025, luku ”Chapter 9.”
  16. ↑ Shea, Danny: Here’s The 1993 Woody Allen Custody Ruling In Its Damning, Detailed Entirety huffpost.com. 6.12.2017. Viitattu 13.7.2021.
  17. ↑ Jesse Raatikainen: Woody Allen – pedofiilisaatana vai syytön mies? Yle. 12.5.2020. Viitattu 22.10.2025.
  18. ↑ Orth, Maureen: 10 UNDENIABLE FACTS ABOUT THE WOODY ALLEN SEXUAL-ABUSE ALLEGATION vanityfair.com. 2.7.2014. Viitattu 13.7.2021.
  19. ↑ McGilligan 2025, luku ”Chapter 8.”
  20. ↑ Jussi Lehmusvesi: Woody Allenin muistelmat aiheuttavat kuohuntaa kustantamossa: Työntekijät marssivat ulos, ja oma poika katkaisi välit kustantajaansa Helsingin Sanomat. 6.3.2020. Viitattu 6.3.2020.
  21. ↑ Weinstein, Norman: Woody Allen Takes Manhattan woodyallen.art.pl. Arkistoitu 31.12.2008. Viitattu 12.8.2009.
  22. ↑ Kuiskaaja, Aito älykkö juo kaljaa lätkämatsissa, Helsingin Sanomat 18.9.2010 sivu C 3

Dokumenttielokuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Woody Allen – A Documentary (2012)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lax, Eric: Woody Allen: elämäkerta. Suomentanut Kaarina Turtia. Otava, Helsinki 1991. ISBN 951-1-11258-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Woody Allen.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Woody Allen.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Woody_Allen&oldid=23843874”