Uskosta luopuminen islamissa

Uskosta luopuminen islamissa eli ridda (arab. ردة, ridda) on islaminuskon mukaan epäuskon eli kiittämättömyyden (kufr)[1] rumin ja pahin muoto. Vähimmillään se voi esiintyä vaikkapa ivallisena huomautuksena, kuten silloin kun jollekulle sanotaan: Leikkaa kyntesi, se on sunna, ja hän vastaa: En tekisi sitä, vaikka olisikin.[2]
Koraanin mukaan (suura 2:256) "uskonnossa ei ole pakkoa", ja muslimit lainaavat tätä lausetta mielellään.[3] Se ei kuitenkaan tarkoita, että islamista voisi luopua ilman vakavia seuraamuksia.
Rangaistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun murrosiän saavuttanut ja täysissä sielun voimissa oleva henkilö luopuu vapaaehtoisesti islamista, hänet pitää surmata.[4] Tällaisessa tapauksessa henkilöä on ensin kehotettava katumaan ja palaamaan islamiin, mutta jos näin ei tapahdu, hänet tulee surmata välittömästi.[5] Uskosta luopuneen surmaajaa ei rangaista.[6]
Uskosta luopuminen eli apostaasi voi olla myös osittaista, mutta se ei muuta rangaistusta. Imaami Ahmad ibn Naqib al-Misri kirjoitti: [7]
Henkilö, joka on kasvanut muslimien keskuudessa ja joka kieltää rukouksen, zakatin, ramadanpaaston tai pyhiinvaelluksen pakollisuuden taikka sen, että viininjuonti ja aviorikos ovat kiellettyjä tai kieltää jonkin muun asian, josta vallitsee oppineiden yksimielisyys (ijmāʿ), tulee tällä teolla epäuskoiseksi (kāfir) ja hänet teloitetaan epäuskonsa vuoksi.
Kuolemanrangaistus apostaasista sisältyy islamilaiseen lakiin, mutta säädös on virallisesti voimassa vain muutamassa muslimimaassa. Freedom of Thought Report 2021 on kirjannut, että tällaisia maita ovat Afganistan, Iran, Malesia, Malediivit, Mauritania, Nigeria, Qatar, Saudi-Arabia, Arabiemiirikunnat ja Jemen. Pakistanissa kuolemanrangaistus on voimassa ”jumalanpilkasta”, jonka kynnys on matala. [8]
Esimerkki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esimerkki uskosta luopumisen johdosta annetusta kuolemantuomiosta on Egyptissä vuonna 1978 annettu fatwa. Sen antaja, Al-Azharin fatwaneuvosto, on Egyptin korkein islamilainen tuomioistuin.
Jumalan nimeen, Kaikkein Armollisimman, Kaikkein Laupiaimman.
Al-Azhar
Fatwa-neuvosto
Tämän kysymyksen esitti herra Ahmed Darwish, ja sen toimitti eteenpäin [nimi peitetty], joka on Saksan kansalainen.
Mies, jonka uskonto oli islam ja jonka kansallisuus on egyptiläinen, meni naimisiin saksalaisen kristityn naisen kanssa, ja pariskunta sopi, että aviomies siirtyy kristilliseen uskoon ja oppiin.
- Mikä on islamilainen oikeudellinen ratkaisu tämän miehen suhteen? Mitä rangaistuksia tästä teosta on määrätty?
- Katsotaanko hänen lapsensa muslimeiksi vai kristityiksi?
Vastaus:
Kaikki ylistys kuuluu Allahille, maailmojen Herralle, ja siunaukset ja tervehdykset oikeamielisten johtajalle, herrallemme Muhammadille, hänen perheelleen ja kaikille hänen kumppaneilleen.
Sen jälkeen:
Tämä mies on syyllistynyt uskosta luopumiseen; hänelle on annettava mahdollisuus katua, ja jos hän ei tee niin, hänet on tapettava šarian mukaisesti.
Mitä hänen lapsiinsa tulee: niin kauan kuin he ovat lapsia, heidät katsotaan muslimeiksi. Sen jälkeen, kun he saavuttavat murrosiän, jos he pysyvät islamissa, he ovat muslimeja; mutta jos he luopuvat islamista eivätkä kadu, heidät on tapettava. Ja Allah tietää parhaiten.
Al-Azharin sinetti
Al-Azharin Fatwa-neuvoston puheenjohtaja
Abdullah al-Mishadd (عبد الله المشد)
23. syyskuuta 1978.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
- Anuleena Kimanen & Inkeri Rissanen: ”Islamin opetus suomalaiseksi muslimiksi kasvamisen tilana”, Teoksessa Pauha, Teemu & Konttori, Johanna (toim.): Suomalaiset muslimit, s. 177–190. Gaudeamus. ISBN 978-952-345-162-9
- Martin, Richard, C., Woodward, Mark R & Atmaja Dwi S.: Defenders of Reason in Islam. Mu'tazilism from Medieval School to Modern Symbol. Oneworld, 1997. ISBN 1-85168-147-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Martin, Woodward & Atmaja 1997, s. 233
- ↑ Keller 2017, s. 595 (o8.0)
- ↑ Kimanen & Rissanen 2022, s. 181
- ↑ Keller 2017, s. 595 (o9.0)
- ↑ Keller 2017, s. 595–596 (o9.2)
- ↑ Keller 2017, s. 596 (o9.4), 584 (o1.2.3)
- ↑ Keller 2017, s. 109 (f1.3)
- ↑ Death sentence for apostasy in nearly a dozen countries, report says 16.11.2021. National Secular Society. Viitattu 14.1.2026.