Siirry sisältöön

Taolaisuus

Muokkaa linkkejä
Wikipediasta
Taolainen temppeli Malesiassa.

Taolaisuus on kiinalainen filosofia ja uskonto. Kiinassa taolaisuus on ollut yksi kolmesta merkittävästä opista kungfutselaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalla. Taolaisuus korostaa luonnonmukaisuutta, mystiikkaa ja ajattelun moniarvoisuutta, mikä erottaa sen kungfutselaisuuden yhteiskuntakeskeisemmästä luonteesta.[1][2]

Laozin ja Zhuangzin nimiin laitetut taolaisuuden klassiset kirjoitukset syntyivät noin vuosien 500 ja 300 eaa. välillä. Uskonnollinen taolaisuus järjestäytyi 100- ja 200-luvuilla jaa. Tunnetuin taolaisuuden klassikko on Daodejing. Taolaisuuden peruskäsite on dao, todellisuuden perusta, jota voi kuvailla ainoastaan paradoksein. Taolaisuudessa pyritään mietiskelyn ja luonnonmukaisen elämän avulla oivaltamaan todellisuuden perimmäinen järjestys.[1] Taolainen filosofia on vaikuttanut esimerkiksi kiinalaiseen maisemamaalaukseen, runouteen ja kamppailulajeihin.

Taolaisuuden juurten on katsottu olevan muinaisissa kiinalaisissa šamanistisissa perinteissä.[1] Uskonnolliseen taolaisuuteen kuuluvat jumalien, henkien ja kuolemattomien kultit ja rituaalit. Taolaisessa uskonnossa yhdistyvät kansanomaiset perinteet ja moraalioppi, joka painottaa vaatimattomuutta ja myötätuntoa. Taolaisuuden pyhiin hahmoihin kuuluvat muun muassa Jadekeisari ja Laozi, joille on omistettu lukuisia temppeleitä. Uskonnollinen taolaisuus on säilynyt erityisesti Taiwanissa.

Jako filosofiaan ja uskontoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taolaisuus jaetaan filosofiaan (dàojiā) ja uskontoon (dàojiào). Kummallakin näistä niin sanotuista ”haaroista” katsotaan olevan samat juuret muinaisessa šamanismissa, jota taolaiset ovat kehittäneet eri suuntiin.[3] Toisin kuin pinyin-latinisaatiojärjestelmässä, vanhassa Wade–Gilesin järjestelmässä dao (dào, ’polku’) kirjoitetaan tao.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa tutkijoista katsoo, että taolaisuuden syntyyn on vaikuttanut pohjois-Kiinan šamanismi.[4] Taolaisten suuriin tarinoihin kuuluu kertomuksia muinaisista myyttisistä šamaanihallitsijoista kuten Fu Xistä, Nüwasta ja Shennongista. Heitä seurasivat ”viisi kunnianarvoisaa keisaria”, joita taolaiset edelleen kunnioittavat, erityisesti ”Keltaista keisaria” Huangdia (noin 2500 eaa.).[5]

Kiinalaisille tärkeiden astrologian ja kalenterin tarkkailun kautta taolaisuuteen omaksuttiin ajatus, että ihmisen tulee sovittaa käyttäytymisensä osaksi luonnonmukaista järjestystä eli luonnon tien (daon) asettamia rajoja.[6] Kuolemattomuuden ja pitkäikäisyyden tavoittelu, joka oli noussut 400-luvulle eaa. mennessä keskeiseksi osaksi kiinalaista ajattelua, siirtyi myös taolaiseen ajatteluun niin, että se alettiin pian yhdistää nimenomaan taolaisuuteen.[7] Muita taolaisuuden syntyyn vaikuttaneita tekijöitä muinaisessa Kiinassa olivat etenkin taikuus, manaus ja ennustaminen.[8]

Taolaisuuden synty filosofiana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yinin ja yangin symboli, kiinalaisen filosofian keskeinen tunnus.

Daon käsite alkoi muodostua filosofiseksi järjestelmäksi mahdollisesti ensimmäisen vuosituhannen eaa. alkupuolella. Varhaisimpia mainintoja daosta esiintyy asiakirjakokoelmassa Shujing, joka on kirjoitettu etupäässä vuosien 1028–221 eaa. välillä.[9] Muinaisen Kiinan tunnetuimmassa uskonnollisessa ja mystisessä teoksessa Yijing (’Muutosten kirja’), daoa ei kuitenkaan mainita kertaakaan sen vuoden 1000 eaa. tienoilla kirjoitetussa perusosassa, vaan vasta vähän myöhemmässä Suuressa selitysteoksessa. 500-luvulle eaa. tultaessa daon pohdinta hengellisessä tai vertauskuvallisessa merkityksessä kuitenkin yleistyi, ja syntyi tarve käsitteen määrittelemiselle.[10]

Laozin ja Zhuangzin nimissä olevat taolaisuuden klassiset kirjoitukset syntyivät 500–300-luvuilla eaa. Varsinaisesti taolaisuuden katsotaan nykyisin syntyneen omana luokituksenaan Han-dynastian (206 eaa.–221 jaa.) jälkipuoliskolla. Ensimmäiset kirjalliset viitteet itseään ”taolaisiksi” kutsuneista ihmisistä ovat ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta.[4]

Kolmannella ja neljännellä vuosisadalla taolainen filosofia kehittyi niin sanotuksi uustaolaisuudeksi (xuan xue, ’mystinen oppi’). Siihen kuului oppineisiin tutkimuksiin vetäytyminen, jolla paettiin Kiinan sen ajan epävakaita ja sotaisia oloja. Uustaolaisuuden merkittävimpiä kirjoittajia olivat Wang Bi (226–249) ja Guo Xiang (k. 312). Myöhemmin taolainen filosofia vaikutti ratkaisevasti etenkin zen-buddhalaisuuden (chan) syntyyn.[11]

Filosofian klassikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taolaisuuden perustajaksi filosofiana 500-luvulla eaa. väitetään Laozia. Hänen kerrotaan olleen Zhou-dynastian hovin arkistonhoitaja, mutta hänen elämästään ei ole varmoja tietoja.[12] Tarun mukaan Laozi kirjoitti viisauskokoelmansa Daodejing valtion läntisellä rajalla ja antoi sen vartiomiehelle ennen lähtöään pois. Tuon ajan Kiinassa oli varsin tavallista laittaa kirjoitus tai muu hengentuote alkuperäisen mestarin nimiin, ja Daodejingissa onkin luultavasti ajatuksia ja opetuksia yli sadan vuoden ajalta.[13]

Taolaisen filosofian tärkeimpänä muotoilijana pidetään Zhuangzia (oik. Zhuang Zhou, noin 369–286 eaa.).[2][14] Hänen väitetään olleen kirjan Zhuangzi seitsemän ensimmäisen luvun (teoreettisemmat ”sisäluvut”) kirjoittaja.[14] Soveltavammat ”ulkoluvut” kirjoittivat mahdollisesti Zhuangzin oppilaat.[2] Vaikkei Zhuangzin olemassaolosta ole varmuutta, sisälukuja pidetään muun muassa yhtenäisyytensä vuoksi yhden henkilön kirjoittamina, mutta tästäkään ei ole yksimielisyyttä.[2]

”Ulkolukujen” anekdooteissa Zhuangzia kuvataan omalaatuisena ja huolettomasti pukeutuneena tietäjänä, joka ei piitannut omasta mukavuudestaan tai julkisuuskuvastaan.[14] Hän kieltäytyi Chu-valtion pääministerin tehtävistä välttääkseen hoviuran sitoumukset ja katsoi, että todella hyveellinen ihminen ei ole sitoutunut perinteisiin tai tarpeeseen parantaa maailmaa.[14] Hänen ihanteenaan oli riippumaton ihminen, joka oli yhtä daon kanssa.[14]

Kolmas taolaisen filosofian klassikko on Liezi, joka nojaa kuitenkin vahvasti Laoziin ja etenkin Zhuangziin.[11]

Taolaisuuden synty uskontona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laozi esitettynä jumalana.

Vuoden 208 eaa. ja ensimmäisen vuosisadan jaa. välillä Kiinassa tapahtui suuri uskonnollisuuden, noituuden ja ennustamisen merkityksen kasvu. Taolainen uskontokin syntyi tänä aikana, kun šamanismi, kuolemattomuuden tavoittelu ja taolainen ajattelu sekoittuivat toisiinsa. Laozia alettiin palvoa jumaluutena 100–200-luvulla jaa. Myös Daodejingistä oli tullut hengellinen teos, jota käytettiin jopa taikakaluna pahojen henkien karkottamiseen.[15] Suomalaiset taolaisuuden tuntijat Pertti Nieminen ja Kai Nieminen arvioivat tämän vaiheen filosofian taantumiseksi ”vulgaaritaolaisuudeksi” vielä kansanuskomustenkin siihen yhdistyessä[16].

Ensimmäinen uskonnollisen taolaisuuden perusteiden yhdistäjä oli sichuanilainen ”taivaallinen mestari” Zhang Daoling 100-luvulla. Hän organisoi oppilaansa 24:ksi ”uskon ryhmäksi” ja antoi taolaisuudelle sen oman pelastusmallin. Zhang on edelleen kansanomaisen taolaisuuden kunnioitetuin hahmo, jota palvotaan ja kutsutaan avuksi kaikkialla kiinalaisessa maailmassa.[17] Zhangin jälkeen hänen pojanpoikansa, sotilasjohtaja Zhang Lu kehitti taolaista uskoa edelleen. Hän perusti noin 30 vuotta kestäneen teokraattisen yhteisön, jonka lait ja hallinto olivat huomattavasti Kiinaa lempeämpiä.[18]

Ensimmäiset taolaiset temppelit ja papisto perustettiin 100-luvulla. ”Keltaiset turbaanit” oli tuona aikana merkittävä taolainen liike, joka johti lopulta tukahdutettua kansannousua Han-dynastiaa vastaan. Tianshi dao -liikkeestä tuli vuodesta 215 lähtien virallinen taolaisen uskonnon edustaja. Myöhempinä vuosisatoina taolaisuus on jakautunut useisiin suuntauksiin, joista tärkein Song-kaudesta (960–1279) alkaen on ollut Quanzhen-koulukunta. Se korosti sisäistä alkemiaa ulkoisen sijaan sekä kolmen opin (taolaisuus, buddhalaisuus ja kungfutselaisuus) ykseyttä.[19]

Taolaisuuden nousu ja taantuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taolaisuuden merkitys on vaihdellut kiinalaisessa yhteiskunnassa vuosisatojen aikana. Ming-dynastian aikana (1368–1644) taolaisuus oli hallitsijoiden suosiossa ja sillä oli merkittävää vaikutusta maan sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä. Sitä seuranneen Qing-dynastian aikana taolaisjohtajat kuitenkin menettivät asemansa ja taolaisten järjestöjen toimintaa rajoitettiin. 1900-luvulle tultaessa taolaisuus oli jo hiipunut merkittävästi, ja maolainen kulttuurivallankumous (1966–1977) pysäytti sen alkaneen elvyttämisen. Vuoden 1978 jälkeen taolaisuus on kuitenkin jatkanut elpymistä etenkin Taiwanissa. Kiinassa taolaisuus on virallisesti sallittu uskonto, vaikka taikauskon vastainen politiikka rajoittaa joitakin kansanomaisia käytäntöjä.[4]

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Taolainen filosofia

Taolainen filosofia on naturalistis-mystinen elämänfilosofia, joka korostaa ihmisen yhteyttä luontoon ja kaikkeuteen. Siinä suhteessa se eroaa samoihin aikoihin syntyneestä kungfutselaisuudesta, joka keskittyy ihmisen ja yhteiskunnan suhteeseen. Taolaisuuden ja kungfutselaisuuden on Kiinassa toisaalta katsottu täydentävän toisiaan.[20]

Dao

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Dao (kiinalainen filosofia)
Zhuangzi ja vesiputous.

Dao tarkoittaa tietä. Se on kaiken takana oleva luonnonjärjestyksen olemus. Se voidaan myös käsittää kaiken luojana. Dao saa aikaan sopusoinnun, joka ei kuitenkaan ole vakaa tila, vaan alati yinin ja yangin vuorovaikutuksessa muuttuva tila. Yin edustaa olemassaolon feminiinisiä piirteitä ja yang maskuliinisia. Ne koostuvat qistä, joka puolestaan nousee daosta. Yin ja yang -ajattelun perusteos on Yijing eli Muutosten kirja. Sitä käyttävät taolaisten ohella muun muassa kungfutselaiset.

Taolaisuuden klassikko Daodejing kuvaa daoa, jota ei oikeastaan voi sanoin kuvailla ja ohjaa toimimaan sopusoinnussa daon kanssa. Daoa kuvataan passiiviseksi vedeksi, joka levittäytyy kaikkialle ja ajan kuluessa hioo sileäksi kovimmankin kiven. Toisaalta taolaisten mukaan dao, jota voitaisiin kuvata, ei olisi ”oikea dao”.

Zhuangzi ylistää mystistä uppoutumista toimintaan, esimerkiksi työnsä tai ”tiensä” täydelliseen suorittamiseen.[2] Uppoutuminen tuottaa luonnollisen yhteyden omaan daohon.[2] Tämä piirre yhdistää taolaisuutta ja siitä vaikutteita saanutta buddhalaisen filosofian haaraa, zeniä.[2]

De

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

De on toinen taolaisuuden keskeinen käsite. Se käännetään yleensä hyveeksi, mutta taolaisille se voi olla hyvä tai paha. Taolaisuudessa de liittyy potentiaalisuuden ideaan: se on asioiden ja olioiden olemukseen sisältyvää luontaista voimaa.[21]

Wu wei

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Wu wei

Wu wei (’teoton toiminta’ tai ’ei-toiminta’) merkitsee taolaisille toimintaa, joka ei ole luonnonvastaista, eli toimintaa, mikä ei ole pakotettua daoa vastaan. Wu wei tarkoittaa toimimista sopusoinnussa daon ja de’n kanssa sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Se on taolaisten toimintamalli hallitsijalle. Suuri osa varhaisesta kiinalaisesta filosofiasta olikin hallitustaidon opettamista.[21]

Daodejing opettaa, että paras hallitsija toimii mahdollisimman vähin toimin:[22] ”Hallitse suurta maata kuin paistaisit pientä kalaa” ja ”Mitä enemmän kieltoja, sitä köyhemmiksi ihmiset tulevat.”[23]

Taolainen filosofia suhtautuu kriittisesti kungfutselaisuuden tukemaan feodaaliseen yhteiskuntajärjestelmään, kuten myös legalistien valtaa, kovia rangaistuksia ja palkintoja korostavaan yhteiskuntanäkemykseen.[21]

Moniarvoisuus ja auktoriteettien vastustus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zhuangzin teksti osoitti, ettei ole daota perimmäisempiä auktoriteetteja, ja päätyi relativismin kautta skeptismiin, suvaitsevaisuuteen ja politiikanvastaisuuteen. Myöhemmin taolaisuus on täten yhdistetty liberalismiin, laissez-faire-hallintoon ja individuaalianarkismiin. Zhuangzin moniarvoisuus sopii heikosti yhteen Kiinassa perinteisen poliittisen auktoriteetin kanssa. Kilpailevat koulukunnat, kungfutselaisuus ja mohismi, olivat erimielisiä siitä, mitä daoa pitäisi seurata, mutta yksimielisiä siitä, että koko yhteiskunnan pitäisi seurata yhtä ja samaa daoa. Zhuangzi vastusti tätä: ihmiset voivat toimia eri tavoin, mikään ei vaadi yhdenkään sellaisen daon sortamista, joka toimii jostain näkökulmasta.[2]

Zhuangzi korosti avoimuutta erilaisille tavoille ymmärtää daota ja esitti usein retorisia kysymyksiä johtopäätösten sijaan.[2]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taolainen uskonto yhdistää taolaiseen filosofiaan monenlaisia uskomuksia, kultteja ja tekniikoita. Se järjestäytyi 100-luvulla jaa. uskonnolliseksi liikkeeksi, joka on ollut luonteeltaan esoteerinen ja yhteisöllinen, mutta paikoin myös messianistinen ja eskatologinen. Uskontona taolaisuus korostaa moraalisia ihanteita, kuten epäitsekkyyttä, nöyryyttä ja daon mukaista elämää. Taolainen kaanon Daozang sisältää muun muassa taolaisuuden historiaa, elämäkertoja, loitsuja, jumalaluetteloita, alkemistisia tekstejä ja uskonnollisia kommentaareja Daodejingistä. Taolaisen uskonnon tärkeimpiä osia on kuolemattomuuden tavoittelu, jota edistetään esimerkiksi joogalla ja mietiskelyllä, oikeanlaisella ruokavaliolla sekä pidättyvyydellä.[24]

Kahdeksan kuolematonta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinalaiset ovat pitäneet arvossa ja rukoilleet ”kahdeksaa kuolematonta”. He ovat kiinalaisen yhteiskunnan ala- ja keskiluokkien läpileikkausta edustavia myyttisiä hahmoja, jotka auttavat selviytymään vaikeuksista ja taistelevat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan.[25]

Jumalat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Taolaiset jumalat
Jadekeisarin alttari shanghailaisessa temppelissä.

Taolaisen jumalaiston lukuisilla jumalilla on keisarillisen Kiinan järjestelmästä periytynyt hierarkia.[26] Jumalten hierarkian huipulla on Jadekeisari. Jadekeisari saatetaan liittää kolminaisuuteen, joka käsittää alkujen alun taivaallisen viisaan, daon ylläpitävän ja suojelevan hengen sekä Taivaallisen viisaan Jadeaamunkoiton, joka edustaa tulevaisuuden ja daon elementtejä. Tämän alkujen alun lisäksi kolminaisuuteen käsitetään joskus myös Laozi.[27] Jadekeisari ei ole kaikkivaltias jumala, vaikka hänen vastuullaan onkin kaikki olemassa oleva. Aina hän ei kuitenkaan saa tahtoaan läpi, vaan joutuu turvautumaan apuvoimiinsa. Jadekeisarin taivaan hovissa on myös kokonainen byrokratia lukuisine ministeriöineen, kuten ukkosen ja tuulen, sodan, varallisuuden ja kirjallisuuden ministeriöt. Ministeriöiden alapuolella on se hierarkia, joka vallitsee maan päällä ja vesissä. Niitä hallitsevat Itäisen huipun suuri keisari sekä lohikäärmekuninkaat. Suuren keisarin alla on vielä joukko paikallisia jumaluuksia, jotka ovat yleensä todellisia historiallisia hahmoja.[28] Yksi suosituimmista jumaluuksista on sotajumala Guandi, oikeassa elämässään Guanyu, 200-luvulla elänyt sotilas, joka julistettiin jumalaksi 1594.[29]

Taolaisuuden kuoleman jälkeisessä maailmassa on kymmenen helvetin kuningasta.[30] Lisäksi taolaisuudessa on kolme onnellisuuden jumalaa, joiden hahmot esiintyvät useimmissa kiinalaisissa kodeissa, ravintoloissa, työpaikoilla ja lomapaikoissa. Heidän palvontansa uskotaan tuovan onnea.[31]

Merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taolaisen filosofian ja uskonnon merkitys on vuosituhansien aikana tullut elimelliseksi osaksi kiinalaista ajattelutapaa ja elämänkäsitystä, ja sen vaikutus näkyy lähes kaikilla elämänaloilla. Taolaisten oppineiden pohdintojen on katsottu auttaneen alkuun Kiinan luonnontieteiden kehitystä esimerkiksi lääketieteen, kemian sekä eläin- ja kasvitieteen alalla. Myös kiinalainen taideteoria on saanut selviä vaikutteita taolaisesta filosofiasta, ja kiinalaisessa maisemamaalauksessa on nähtävissä taolainen käsitys ihmisen vähäpätöisyydestä koko luonnon kokonaisuudessa.[32]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taolaisuuden suosio maailmalla suhteessa maiden koko väestöön.

Eniten taolaisia eri maissa koko väestöön suhteutettuna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Taiwan: 33–80 %.[33]
  2. Kiina: 30 %.[34]
  3. Hongkong (itsehallintoalue): 28 %.[35]
  4. Macao (itsehallintoalue): 13,9 %.[36]
  5. Singapore: 8,5 %.[37]
  6. Malesia: 2,6 %.[38]
  7. Etelä-Korea: 0,2–1 %.[39]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Huotari, Tauno-Olavi & Seppälä, Pertti: Kiinan kulttuuri. 5. tarkistettu painos. Helsinki: Otava, 2005 (1. painos 1990). ISBN 951-1-15943-7
  • Laotse: Tao te ching. Kirja taon toteutumisesta. (Daodejing, 500-luku eaa.) Suomentanut Pertti Nieminen ja Kai Nieminen. 3., uudistettu laitos (1. laitos 1956). Helsinki: Basam Books, 2013. ISBN 978-952-260-166-7
  • Palmer, Martin: Taolaisuus. (The Elements of Taoism, 1991.) Suomentanut Tuula Saarikoski. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-0957-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 12. osa, Tal–Uzb. Helsinki: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6
  2. ↑ a b c d e f g h i Hansen, Chad: Taoism Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 15.2.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Seppälä 2005, s. 196.
  4. ↑ a b c Taolaisuus 27.4.2007. Uskonnot.fi. Arkistoitu 27.2.2014. Viitattu 23.2.2014.
  5. ↑ Palmer 1998, s. 21–26.
  6. ↑ Palmer 1998, s. 31.
  7. ↑ Palmer 1998, s. 33–34.
  8. ↑ Palmer 1998, s. 28.
  9. ↑ Palmer 1998, s. 35–36.
  10. ↑ Palmer 1998, s. 38–39.
  11. ↑ a b Seppälä 2005, s. 202.
  12. ↑ Daoism. Encyclopædia Britannica, 2012. Viitattu 10.7.2012. (englanniksi)
  13. ↑ Palmer 1998, s. 48−51.
  14. ↑ a b c d e Zhuangzi. Encyclopædia Britannica, 2012. Viitattu 10.7.2012. (englanniksi)
  15. ↑ Palmer 1998, s. 91–93.
  16. ↑ Nieminen, Pertti & Nieminen, Kai: Tao ja sen voima – johdanto Tao te chingiin. Esipuhe teoksessa Laotse 2013, s. 10–11.
  17. ↑ Palmer 1998, s. 98–104.
  18. ↑ Palmer 1998, s. 104–106.
  19. ↑ Seppälä 1989, s. 205–206.
  20. ↑ Seppälä 2005, s. 197.
  21. ↑ a b c Seppälä 2005, s. 199.
  22. ↑ Wu-chi, Liu (Wuji Liu): A Short History Of Confucian Philosophy. Ph. d., Yale University, Penguin Books, Great Britain, First published 1955. (englanniksi)
  23. ↑ Junning, Liu: Don’t Discount Chinese Liberalism. Wall Street Journal 6.7.2011. (englanniksi)
  24. ↑ Seppälä 1989, s. 203–205.
  25. ↑ Palmer 1998, s. 132–133.
  26. ↑ Palmer 1998, s. 144, 148.
  27. ↑ Palmer 1998, s. 148.
  28. ↑ Palmer 1998, s. 149–152.
  29. ↑ Palmer 1998, s. 155.
  30. ↑ Palmer 1998, s. 147, 156.
  31. ↑ Palmer 1998, s. 159–160.
  32. ↑ Seppälä 2005, s. 207.
  33. ↑ US Department of State.
  34. ↑ Asia Sentinel (Arkistoitu – Internet Archive)
  35. ↑ US Department of State.
  36. ↑ US Department of State.
  37. ↑ CIA (Arkistoitu – Internet Archive)
  38. ↑ CIA (Arkistoitu – Internet Archive)
  39. ↑ Pew Forum (Arkistoitu – Internet Archive).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Chuangtse: Joutilaan vaelluksesta. Lukuja Chuangtsen kirjasta. (Suomentanut Pertti Nieminen. Kai Nieminen on suomentanut luvut 13, 14 ja 33. Painos=2. tarkistettu) Helsinki: Basam Books, 2015 (1. painos: Otava, 1991). ISBN 978-952-260-361-6
  • Kohn, Livia: Johdatus taolaisuuteen. (Introducing Daoism, 2009.) Helsinki: Basam Books, 2014. ISBN 978-952-260-221-3
  • Laotse: Dao de Jing. Salaisuuksien tie. Laotsen elämänviisautta. (Toimittaneet Gia-Fu Feng ja Jane English) Suomentanut Annikki Arponen. WSOY, 1985. ISBN 951-0-12905-4
  • Laozi: De dao jing. ((Daodejing, 500-luku eaa.) Perustuu Robert G. Henricksin englanninnokseen ”Lao-tzu: Te-tao ching” Mawangduista löydetyistä teksteistä) Suomentanut Minna Maijala. Art House, 2001. ISBN 951-884-313-9
  • Littleton, C. Scott (toim.): Idän uskonnot. Hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus, shintolaisuus. (Eastern Wisdom, 1995.) Suomentanut Hannes Virrankoski. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5130-3
  • Zhuangzi: The Complete Writings. (Englanniksi kääntänyt Brook Ziporyn) Cambridge: Hackett Publishing Company, Inc. ISBN 978-1-62466-855-5 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Taolaisuus&oldid=23830497”