Sana

Sana on kielen pienin yksikkö, joka sisältää merkityksen ja voi esiintyä yksinään.

Suomen yleiskielessä sana voi laajemmassa merkityksessä tarkoittaa myös

• kieltä, kielenkäyttöä ylipäätään (esim. painettu sana);
• kannan tai mielipiteen ilmausta (esim. viimeinen sana ’lopullinen kanta asiaan’);
• lupausta tai vakuutusta (esim. antaa sanansa, pitää sanansa);
• tietoa tai viestiä (esim. lähettää sana);
• uskonnollisessa kielenkäytössä Jumalan ilmoitusta tai pyhiä kirjoituksia, etenkin Raamattua.

Kielitieteessä sana voidaan määritellä usealla eri tavalla, tai sillä voidaan tarkoittaa useita, toisistaan hieman eroavia käsitteitä.

• Lekseemi on abstrakti käsite, joka sisältää yhteen kuuluvat sananmuodot eli saman sanan eri taivutusmuodot. Esimerkiksi koira, koiraa ja koiralla ovat saman lekseemin taivutusmuotoja, koiras ja koiravaljakko taas eri lekseemejä: koiras on koira-sanasta muodostettu johdos, koiravaljakko taas koira-sanasta muodostettu yhdyssana.
• Lekseemiä edustaa lemma eli hakusana, sananmuoto, jota käytetään hakusanana (sana-artikkelin pääsanana) sanakirjoissa ja joka koetaan sanan perus- tai oletusmuodoksi.
• Sananmuoto on lekseemin jokin muoto. Esimerkiksi suomen substantiiveilla on kullakin noin 2 000 eri taivutusmuotoa, kun mukaan lasketaan kaikki sellaisetkin muodot, jossa sen johonkin sijamuotoon on lisätty possessiivisuffiksi tai yksi tai sitä useampi liitepartikkeli.
• Sane eli tekstisana on tietyn sananmuodon esiintymä tekstissä. Vaikka sama sananmuoto esiintyisi tekstissä moneen kertaan, ne ovat eri saneita. Esimerkiksi virkkeessä "kesä kuivaa, kesä kastelee" esiintyy yksi sananmuoto "kesä" kahteen kertaan, siis kahtena eri saneena. Virkkeessä on siis kolme sananmuotoa ja neljä sanetta. Voidaan sanoa esimerkiksi että tietty kirja on 70 000 saneen mittainen tai että siinä on 70 000 juoksevaa sanaa.
• Fonologinen sana on puheesta äänteellisin perustein, esimerkiksi tauotuksen, painotuksen tai vokaalisoinnun perusteella, erottuva sanayksikkö.
• Ortografinen sana on kirjoituksessa sananvälien ja välimerkkien perusteella erottuva yksikkö.

Sana voi koostua yhdestä morfeemista (ns. perussana, esim. syy, kala, yksi) tai useammasta (taivutusmuodot, johdokset tai yhdyssanat, esim. kalassa, kalastaa, kalakeitto).

Sanat jaetaan taivutuksen, syntaktisen käyttäytymisen ja toisinaan myös merkityksen perusteella sanaluokkiin.

Vaikka sana on kielitieteen peruskäsite, jota käytetään sekä morfologian (sanojen rakenne ja taivutus) että syntaksin (lauseiden rakentuminen sanoista) kuvauksessa, ja vaikka länsimaisilla ihmisillä yleensä on heidän oppimiinsa oikeinkirjoitussääntöihin perustuva arkikielinen käsitys ”sanan” merkityksestä, sanan käsitteelle on osoittautunut lähes mahdottomaksi laatia täysin kattavaa ja täsmällistä kielitieteellistä määritelmää.

Katso myös

• Pisimmät sanat

Lähteet

• Beard, Robert: Lexeme-morpheme base morphology: a general theory of inflection and word formation. Albany: State University of New York, 1995. ISBN 0-7914-2471-5 (englanniksi)
• Laalo, Klaus: Säkeistä patoihin: Suomen kielen monitulkintaiset sananmuodot. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1990. ISBN 951-717-638-4