Siirry sisältöön

Marssi Roomaan

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Rooman marssi)
Marssi Roomaan
Mussolini mustapaitoineen Napolissa marssin ensimmäisen päivän aikana.
Mussolini mustapaitoineen Napolissa marssin ensimmäisen päivän aikana.
Päivämäärä:

24.–31. lokakuuta 1922

Paikka:

Rooma, Italian kuningaskunta

Lopputulos:

Fasistit nousivat valtaan Italiassa, Mussolini perusti uuden hallituksen.

Osapuolet

Kansallinen fasistipuolue (PNF)

 Italian kuningaskunta

Komentajat

Benito Mussolini
Emilio De Bono
Italo Balbo
Cesare Maria De Vecchi
Michele Bianchi

Italian kuningaskunta Luigi Facta
Italian kuningaskunta Antonio Salandra
Italian kuningaskunta Paolino Taddei
Italian kuningaskunta Marcello Soleri
Italian kuningaskunta Giovanni Giolitti

Marssi Roomaan (ital. Marcia su Roma) oli Italiassa lokakuussa 1922 järjestetty mielenosoitus ja vallankaappaus, joka päättyi Benito Mussolinin johtaman Kansallisen fasistipuolueen (ital. Partito Nazionale Fascista, PNF) valtaannousuun.[1]

Mussolini ei henkilökohtaisesti osallistunut itse marssiin, vaan oli tuolloin Milanossa.[2][3] Marssi ei myöskään ollut väkivallaton tai veretön mielenosoitus, kuten toisinaan väitetään. Fasistit olivat aseistautuneita, ja yksi marssin tarkoitus oli painostaa Italian hallintoa puolisotilaallisten joukkojen voimannäyttönä, mikä puolestaan vauhdittaisi Mussolinin nousua valtaan.[4][5] Lisäksi marssijat valtasivat tielleen osuvia hallintorakennuksia.[6]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian niukaksi jääneet hyödyt ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Pariisin rauhankonferenssista loivat pelkoa sosialistisesta vallankumouksesta.[1] Sodan jälkeisiä vuosia 1919–1920 kutsutaan "kahdeksi punaiseksi vuodeksi", jolloin Italiassa oli useita lakkoja ja mielenosoituksia. Näissä vastakkain olivat työväki sekä tehtaan- ja maanomistajat, kun taas hallitus yritti toimia puolueettomana sovittelijana näiden välillä.[7]

Vuoden 1920 kuntavaaleissa sosialistit menestyivät hyvin maaseudulla, mihin fasistit reagoivat hyökkäämällä ammattiliittoja ja kuntahallintoa vastaan. Esimerkiksi Budrion kunnan valtuutettu lähetti lokakuussa 1921 Roomaan telegrammin, jossa hän kertoi, että fasistit olivat ottaneet kunnan käytännössä haltuunsa ja määränneet ammattiliitot sekä niiden lähijärjestöt lopettamaan toimintansa kahden vuorokauden sisällä tai ne "tuhottaisiin fyysisesti".[8] Vastaavia tapauksia raportoitiin Italian keski- ja pohjoisosissa vuosina 1920–1922. Paikalliset poliisilaitokset eivät juurikaan puuttuneet fasistien väkivaltaan ja joissakin tapauksissa aseistivat näitä oma-aloitteisesti.[9]

Tapahtumien kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PNF:n johtajat suunnittelivat 24. lokakuuta 1922 vallankaappauksen lokakuun 28. päivälle, jossa aseistautuneet fasistijoukot, mustapaidat (ital. Camicie Nere), marssisivat Italian pääkaupunkiin Roomaan ja valloittaisivat strategisia paikkoja ympäri Italiaa. Mussolini seurasi tilanteen etenemistä Milanossa ja jätti järjestelytoimet alaisilleen.[1] Hän julisti kuitenkin Napolissa 24. lokakuuta arviolta 60 000 suuruiselle joukolle haluavansa hallita Italiaa.[10] Tämän jälkeen hän nimitti alaisensa Emilio De Bonon, Italo Balbon, Cesare Maria De Vecchin ja Michele Bianchin marssin johtoon ja lähti itse Milanoon.[3]

28. lokakuuta pääministeri Luigi Factan hallitus määräsi Rooman piiritettäväksi, mutta kuningas Viktor Emanuel III päätti kieltäytyä allekirjoittamasta määräystä. Tämä tarkoitti sitä, ettei Mussolinin pysäyttämiseen tarvittua armeijaa kutsuttu vastustamaan fasisteja. Syistä Viktor Emanuelin kieltäytymiselle on kiistelty. Yksi mahdollisuus oli, että hän olisi pelännyt menettävänsä valtaistuimen kieltäytyessään yhteistyöstä fasistien kanssa, minkä jälkeen hänen tilalleen olisi todennäköisesti nossut hänen fasistimyönteinen serkkunsa Amadeo.[11] Toisaalta Viktor Emanuelin on arveltu halunneen estää sisällissodan tai voivan neutralisoida fasistien vaikutusvallan kytkemällä heidät valtionhallintoon.[1] On myös esitetty, että Viktor Emanuel oli tietoinen, että Salandra ja Mussolini olivat jo sopineet keskenään hallituksen muodostamisesta, minkä nojalla Viktor Emanuel pääisisi eroon heikosta Factan hallituksesta.[12] Joka tapauksessa kuninkaan jätettyä määräys allekirjoittamatta Facta erosi ja jo valmiiksi sekasortoisessa tilassa oleva Italia jäi ilman hallitusta.[13]

Nyt tilanteen hallinnasta itsevarma Mussolini vaati myös hallituksen hallintaansa, ja 29. lokakuuta kuningas pyysi häntä muodostamaan hallituksen. Mussolini matkusti Milanosta junalla ja saapui Roomaan 30. lokakuuta ennen varsinaisten fasistijoukkojen saapumista. Pääministeriksi tullut Mussolini järjesti voitonriemuisan juhlan seuraajilleen osoittaakseen fasistipuolueen kannatuksen vallalleen.[1]

Merkitys ja jälkipyykki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marssin alkamispäivästä alkoi fasistinen ajanlasku.[14]

Vaikka Mussolini nimitettiinkin marssin jälkeen pääministeriksi, hänen valta-asemansa riippui vielä aluksi hallituskumppaneista. Vuonna 1923 säädettiin laki, jonka nojalla eniten ääniä vaaleissa saanut puolue sai automaattisesti 2/3 parlamenttipaikoista. Tämän jälkeen fasistit saivat Italian täysin hallintaansa.[2]

Muistomitali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuvuodesta 1923 perustettiin Roomaan marssin muistomitali, jonka on suunnitellut Eugenio Baroni. Vuonna 1928 annetun päätöksen nojalla mitalia saivat kantaa mustapaitojen lisäksi kaikki marssille osallistuneet Italian asevoimien palveluksessa olevat.[15]

Galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • De Bono, Mussolini, Balbo ja De Vecchi Napolissa 24. lokakuuta
    De Bono, Mussolini, Balbo ja De Vecchi Napolissa 24. lokakuuta
  • Marssijoita Rooman laitamilla
    Marssijoita Rooman laitamilla
  • Roomaan marssin muistomitali
    Roomaan marssin muistomitali

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Cannistraro, Philip V. (toim.): Historical Dictionary of Fascist Italy. Greenwood Press, 1982. ISBN 978-0-313-21317-5 (englanniksi)
  • Hägg, Göran: Mussolini. (Mussolini, 2008. Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24127-0
  • Mack Smith, Denis: Italy and its Monarchy. Yale University Press, 1989. ISBN 978-0-300-05132-2 (englanniksi)
  • Pollard, John F.: The Fascist experience in Italy. Routledge, 1998. ISBN 978-0-415-11631-2 (englanniksi)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e March on Rome 2023. Encyclopædia Britannica. Viitattu 8.5.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b Benito Mussolini 2026. Holocaust Encyclopedia. Viitattu 15.2.2026. (englanniksi)
  3. ↑ a b Morgan, Philip: Italian fascism, 1919–1945. The making of the 20th century, s. 58. Macmillan, 1995. ISBN 9780333537794 (englanniksi)
  4. ↑ Marcia su roma 2026. Treccani. Viitattu 15.2.2026. (italiaksi)
  5. ↑ Mussolini’s March on Rome was neither peaceful nor bloodless The Guardian. 4.3.2025. Viitattu 15.2.2026. (englanniksi)
  6. ↑ How Mussolini led Italy to fascism—and why his legacy looms today 12.10.2022. National Geographic Society. Viitattu 15.2.2026. (englanniksi)
  7. ↑ Pollard (1998): s. 29–30
  8. ↑ Pollard (1998): s. 31–33
  9. ↑ Pollard (1998): s. 33–24 & 41–42
  10. ↑ Carsten, Francis L.: The rise of fascism, s. 62. 2. painos. University of California Press, 1982. ISBN 978-0-520-04643-6 (englanniksi)
  11. ↑ Cannistraro (1982): s. 325
  12. ↑ Mack Smith (1989): s. 249–250
  13. ↑ La marcia su Roma 2026. Rai Scuola. Viitattu 15.2.2026. (italiaksi)
  14. ↑ Hägg (2010): s. 131
  15. ↑ Commemorative Medal for the March on Rome, in Bronze 2026. Medalbook. Viitattu 17.2.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marssi_Roomaan&oldid=23850219”