Siirry sisältöön

Nasaali

Wikipediasta

Nasaali eli nenä-äänne on äänne, jota lausuttaessa suussa on sulkeuma ja ilmavirta kulkee nenän kautta.[1][2]

Suomen kielen nasaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä on kolme nasaalia: bilabiaalinen [m], alveolaarinen [n] ja (palato)velaarinen [ŋ]. Äänteessä [m] sulkeuma on huulissa, äänteessä [n] hammasvallissa ja äänteessä [ŋ] suulaen takaosassa. Lainasanoissa esiintyy myös f:n edellä labiodentaalinen [ɱ] (esimerkiksi kamferi) ja koartikulatorinen [n] (esimerkiksi konferenssi).

Nasaalit muissa kielissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmassa osassa maailman kielissä on vain soinnillisia nasaaleja. Soinnittomat nasaalit esiintyvät mm. burmassa, kymrissä, islannissa ja guaranissa.

Eri nasaaleja:

  • Palataalinen nasaali [ɲ] esiintyy useissa Euroopan kielissä. Esimerkiksi espanjan ⟨ñ⟩, ranskan ja italian ⟨gn⟩, katalaanin ja unkarin ⟨ny⟩, portugalin ja oksitaanin ⟨nh⟩, puolan ⟨ń⟩, tšekin ja slovakin ⟨ň⟩, albanian ja serbokroaatin ⟨nj⟩ sekä nykykreikan ⟨νι⟩ (ennen vokaalia).
  • Retrofleksinen nasaali [ɳ] esiintyy useissa Etelä-Aasian kielissä ja Australian alkuperäiskielissä.
  • Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. (Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4) Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3
  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1
  1. a b Suomi, s. 94–97.
  2. a b Wiik, s. 84–85.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.