Siirry sisältöön

Kevin Costner

Wikipediasta
Kevin Costner
Kevin Costner Toronton elokuvafestivaaleilla vuonna 2014.
Kevin Costner Toronton elokuvafestivaaleilla vuonna 2014.
Henkilötiedot
Koko nimi Kevin Michael Costner
Syntynyt18. tammikuuta 1955 (ikä 71)
Lynwood, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, tuottaja, elokuvaohjaaja
Puoliso Cindy Silva (1978–1994)
Christine Baumgartner (2004–)
Näyttelijä
Aktiivisena 1978–
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
kevincostner.com
IMDb
Elonet

Kevin Michael Costner (s. 18. tammikuuta 1955 Lynwood, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja, joka yleensä myös tuottaa omat elokuvansa. Costnerin menestyneimpiin elokuviin kuuluu Tanssii susien kanssa (1990), josta hän sai parhaan ohjaajan Oscarin ja Golden Globen.

Costner on näytellyt pääosaa myös esimerkiksi elokuvissa Lahjomattomat, Robin Hood – varkaiden ruhtinas, JFK – avoin tapaus, Täydellinen maailma ja Waterworld sekä lännensarjassa Yellowstone (2018–2024).

Costner syntyi Lynwoodissa ja kasvoi Comptonissa, Kaliforniassa. Hän on nuorin kolmesta pojasta; keskimmäinen kuoli synnytyksessä. Costnerin perhe polveutuu saksalaisista maahanmuuttajista. Hänellä on myös englantilaista, skottilaista ja irlantilaista sukujuurta.[1]

Costner opiskeli taloustieteitä Kalifornian osavaltionyliopistossa Fullertonissa ja valmistui vuonna 1978. Sen jälkeen hän otti näyttelijäntunteja. [2]

Costner aloitti uransa pienillä osilla 1980-luvun taitteessa. Vuonna 1983 Costner sai osan elokuvassa Sisärengas, mutta hänen kohtauksiaan ei lopulta otettu elokuvaan. Ohjaaja Lawrence Kasdan otti Costnerin kuitenkin lännenelokuvaansa Silverado (1985).[2]

Costnerin ensimmäinen päärooli oli liittovaltion agentti Eliot Nessinä elokuvassa Lahjomattomat (1987). Trillerissä Ei pakotietä (1987) hän esittää laivastoupseeria. Sitä seurasivat pääosat baseball-aiheisissa elokuvissa Vamppi ja veteraani (1988) ja Unelmien kenttä (1989).[2]

Vuonna 1990 Costner tuotti ja ohjasi lännenelokuvan Tanssii susien kanssa. Hän esittää sisällissodan upseeria, joka liittyy sioux-heimoon. Costner sai elokuvasta parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon ja Golden Globen.[2]

Costnerin seuraavia päärooleja olivat Robin Hoodina elokuvassa Robin Hood – varkaiden ruhtinas (1991), syyttäjä Jim Garrisonina elokuvassa JFK – avoin tapaus (1991) ja henkivartijana romanttisessa elokuvassa Bodyguard (1992). Costnerin muita merkittäviä 1990-luvun elokuvia ovat Täydellinen maailma (1993), Waterworld (1995), The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja (1997, myös ohjaus) ja Rakkaudesta peliin (1999).[2]

Costnerin kolmas ohjaustyö oli lännenelokuva Armoton maa (2003). Sen ohella Costner näytteli vuosikymmenen aikana myös elokuvissa Kolmetoista päivää (2000), Kiukun parempi puoli (2005), The Guardian – meripelastaja (2006) ja Swing Vote (2008).[2]

Vuonna 2012 Costner näytteli television minisarjassa Hatfields & McCoys, josta hän voitti Emmy-palkinnon ja Golden Globen.[2]

Teräsmies-elokuvassa Man of Steel (2013) Costner esittää Clark Kentin adoptioisää. Trillerissä Jack Ryan: Shadow Recruit (2014) hän on CIA-agentti ja elokuvassa 3 Days to Kill hän esittää vakoojaa. Jalkapalloelokuvassa Draft Day Costner johtaa NFL-seuraa, elokuvassa Black or White hän esittää isoisää, ja elokuvassa McFarland, USA maastojuoksuvalmentajaa. Elokuvassa Criminal (2016) Costner otti itselleen epätyypillisen roolin psykopaattisena kuolemantuomittuna. Costnerin seuraavia elokuvia olivat avaruusohjelma-aiheinen Hidden Figures – varjoon jääneet (2016) ja pokeriaiheinen Molly’s Game (2017).[2]

Costner palasi televisioon vuosiksi 2018–2024 patriarkan roolissa historiallisessa lännensarjassa Yellowstone, josta hän voitti Golden Globen vuonna 2023. Hänellä oli rooli myös Netflix-elokuvassa The Highwaymen (2019).[2]

Keväällä 2024 julkaistu lännenelokuva Horizon: An American Saga – Chapter 1 on ensimmäinen osa neliosaiseksi tarkoitetussa elokuvasarjassa. Costner esittää sarjassa pääosaa, ja hän on myös ohjannut ja kirjoittanut sarjan sekä rahoittanut siitä suuren osan.[2] Sarjan toinen elokuva julkaistiin syyskuussa 2024, mutta sitä ei ole lokakuuhun 2025 mennessä otettu teatterilevitykseen.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Costner (vihreässä huivissa) country rock -yhtyeensä Modern West kanssa vuonna 2010.

Costner oli naimisissa Cindy Silvan kanssa 1978–1994. Vuonna 2004 hän meni naimisiin Christine Baumgartnerin kanssa.[2] Vaimo haki avioeroa vuonna 2023. Costnerilla on sekä Silvan että Baumgartnerin kanssa kolme yhteistä lasta, ja lisäksi yksi lapsi entisen kumppaninsa Bridget Rooneyn kanssa.[4]

Costner on toiminut vuodesta 2005 alkaen country rock -yhtyeessä Kevin Costner & Modern West. Yhtye on julkaissut useita albumeja.[5]

Costner omistaa Ocean Therapy Solutions -yrityksen. Kesäkuussa 2010 Costner halusi auttaa öljyntorjunnassa Meksikonlahdella, joten hän toimitti BP:lle seulontakoneita tätä varten.[6][7]

Elokuvat ja tv-sarjat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1979 Malibun kuumat tytöt Malibu Hot Summer tai Sizzle Beach, U.S.A. John Logan
1982 Nuoruusvuodet Chasing Dreams Ed
Yövuoro Night Shift Frat Boy No. 1
Frances Luther
1983 Korttipakkaritarit Stacy’s Knights Will Bonner
Pöytä viidelle Table for Five vastavihitty aviomies
Sisärengas The Big Chill Alex Marshall
Viimeinen testamentti Testament Phil Pitkin
1984 Kuoleman kauppias The Gunrunner Ted
1985 Fandango Gardner Barnes
Silverado Jake
American Flyers Marcus Sommers
1986 Shadows Run Black Jimmy Scott
1987 Lahjomattomat The Untouchables Eliot Ness
Ei pakotietä No Way Out poliisikomentaja Tom Farrell
1988 Vamppi ja veteraani Bull Durham Crash Davis
1989 Unelmien kenttä Field of Dreams Ray Kinsella
1990 Kosto The Revenge Michael ”Jay” Cochran
Tanssii susien kanssa Dances with Wolves luutnantti John J. Dunbar
1991 Robin Hood – varkaiden ruhtinas Robin Hood: Prince of Thieves Robin Hood
JFK – avoin tapaus JFK Jim Garrison
1992 Bodyguard The Bodyguard Frank Farmer
1993 Täydellinen maailma A Perfect World Robert ”Butch” Haynes
1994 Wyatt Earp Wyatt Earp
Sota The War Stephen Simmons
1995 Waterworld Mariner
1996 Tin Cup Roy McAvoy
1997 The Postman – tulevaisuuden sanansaattaja The Postman The Postman
1999 Viesti mereltä Message in a Bottle Garret Blake
Rakkaudesta peliin For Love of the Game Billy Chapel
Knockout – kehäketut Play It to the Bone eturivin fani (cameorooli)
2000 Kolmetoista päivää Thirteen Days Kenny O'Donnell
2001 Määränpäänä Graceland 3000 Miles to Graceland Thomas J. Murphy
2002 Sudenkorento Dragonfly Joe Darrow
2003 Armoton maa Open Range Charley Waite
2005 Kiukun parempi puoli The Upside of Anger Denny Davies
Huhupuhetta Rumor Has It… Beau Burroughs
2006 The Guardian – meripelastaja The Guardian Ben Randall
2007 Mr. Brooks Mr. Earl Brooks
2008 Swing Vote Bud Johnson
2009 The New Daughter John James
2010 The Company Men Jack Dolan
2013 Man of Steel Jonathan Kent
2014 Jack Ryan: Shadow Recruit Thomas Harper
Draft Day Sonny Weaver
3 Days to Kill Ethan Renner
Black or White Elliot Anderson
2015 McFarland, USA Jim White
2016 Hidden Figures – varjoon jääneet Hidden Figures Al Harrison
2019 The Highwaymen Frank Hamer
The Art of Racing in the Rain Enzo (ääni)
2020 Let Him Go George Blackledge
2021 Zack Snyder's Justice League Jonathan Kent (voice, uncredited)
2018-2022 Yellowstone John Dutton
  1. Kevin Costner Plows His Own Field of Dreams The Atlanta Journal. 6.5.1989. The Atlanta Constitution. Arkistoitu 24.10.2012. Viitattu 5.10.2015. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Kevin Costner Encyclopedia Britannica. 8.9.2025. Viitattu 12.10.2025.
  3. Niko Ikonen: Kevin Costnerin floppilänkkärit hyllytettiin – mieheltä tulee kuitenkin uusi länkkärisarja Episodi. 2.10.2025. Viitattu 12.10.2025.
  4. Jessica Sager: Kevin Costner's 7 Kids: All About His Sons and Daughters People. 4.8.2025. Viitattu 12.10.2025.
  5. Catherine Caruso: Kevin Costner Biography.com. Viitattu 12.10.2025.
  6. Hollywood-tähti taistelee öljyvahinkoa vastaan Yle Uutiset
  7. BP bought Kevin Costner's oil spill clean-up machines – despite field test failure the Guardian. 12.7.2011. Viitattu 9.9.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]